Kostenloser Versand bei Erstbestellung mit dem Code BERRIE23

Haluatko yhteistyökumppaniksi myymään Berrietä?

Etsimme vaikuttajia yhteistyökumppaneiksi. Haluamme rakentaa yhteistyötä niin, että molemmat osapuolet hyötyvät. Me saamme uusia asiakkaita ja sinä saa työstä myyntiin perustuvan, hyvän korvauksen. Koska marjoja tulee nauttia päivittäin, helpoin keino tähän ovat kestotilaukset. Niinpä panostamme kestotilaajien hankkimiseen joka tuo sinulle tuloja koko sopimuskauden ajan.

Teemme kanssasi edustaja-sopimuksen. Sopimus on lähtökohtaisesti voimassa yhden vuoden. Saat asiakkaidesi sopimusaikana tekemistä tilauksista provision.

Yhteistyömallissamme jaat omassa verkostossasi asiakkaille koodiasi, asiakas saa sillä edun ensimmäisessä tilauksessa ja myynti kirjautuu sinulle. Mikäli asiakas alkaa kestotilaajaksi, saat kaikista hänen tilauksista provisiota koko sopimuskauden ajan. Pitkäjänteisellä työllä pystyt rakentamaan itsellesi asiakaskunnan, joka generoi tuloja pitkään.

 

Raportoimme kerran kuussa sinulle karttuneet myynnit ja provision. Voit toimia joko vaikuttaja-alustan kautta tai suoraan esimerkiksi kevytyrittäjänä tai toiminimellä.

Teemme yhteistyöstä kevyen sopimuksen, se ei sido sinua mihinkään mutta oletuksena yhteistyösopimus on vuoden mittainen. 

Olemme apunasi rakentamassa myyntiä. Toimitamme sinulle markkinointimateriaalin, tuotenäytteitä, ajatuksia kampanjoihin jne.  Berrie-myynti ei sido sinua mihinkään. Mikäli olet kiinnostunut niin ota yhteyttä ja kerromme lisää.

Ps. Mikäli olet kiinnostunut yritysmyynnistä niin haemme sinnekkin apuvoimia. 

Laita viestiä osoitteeseen antti.partanen@roberts.fi